Ideoita ja yhteistyötä Fisun verkostopäivillä Lappeenrannassa

Uutinen 7.10.2022 klo 11.48

“Toimintaympäristöt ovat meillä kaikilla murroksessa, mutta erityisesti täällä itäisessä Suomessa. Päivitämme parhaillaan kaupungin strategiaa. Vihreä siirtymä säilyttää kuitenkin yhä tärkeän asemansa uudessakin strategiassa, ja siksi tämäkin verkosto on Lappeenrannalle tärkeä”, totesi Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva toivottaessaan verkoston edustajat tervetulleiksi resurssiviisaiden edelläkävijäkuntien Fisu-verkoston tapaamiseen Lappeenrantaan.

Jarvan mukaan vihreän siirtymän asiat etenevät EU:n Green Leaf -voittajaksikin valitussa Lappeenrannassa hyvin. Lappeenrannalla on 70 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Venäläisturistien pois jäämisellä on ollut iso taloudellinen merkitys kaupungille. Matkailussa ja palvelusektorilla on menetetty 900 työpaikkaa.

“Ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys ovat strategiamme kulmakiviä. Vihreän siirtymän investoinnit ovat kasvussa. Lappeenrantaan on suunnitteilla muun muassa Suomen suurin aurinkovoimala. Vetytaloutta edistävät investoinnit etenevät yhteistyössä ST1:n kanssa”, Jarva jatkoi.

“Tavoitteena on vauhdittaa vihreää siirtymää koko Suomessa investointeja nopeuttamalla. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maankäyttösektori oli vuonna 2021 ensimmäistä kertaa muuttunut nielusta päästölähteeksi, mikä oli herätys myös hallitukselle. Loppuvuodesta saamme täsmällisempiä lukuja, mutta lisätoimien, kuten maankäyttömuutosmaksun, valmistelu on aloitettu. Myös metsästrategiassa huomioidaan muutoksen todennäköisin syy, että metsien kasvu on ollut aiempaa hitaampaa, ja metsälain ilmastoarviointi toteutetaan tänä talvena”, totesi ympäristöneuvos Jarmo Muurman ympäristöministeriöstä ajankohtaiskatsauksessaan.

Verkostoon haetaan uusia kuntia

Koolla Lappeenrannassa oli 22 kunta- tai palvelukeskusaktiivia paikan päällä ja 15 henkilöä Teams-yhteyksien päässä pohtimassa kuntien yhteisiä keinoja resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistämiseksi sekä jakamassa tietoa muun muassa käynnissä olevista hankkeista.

Verkostoon kuuluu tällä hetkellä yksitoista kuntaa: Forssa, Hyvinkää, Ii, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Riihimäki, Turku ja Vaasa.

”Mielestäni Fisu on teemoiltaan kaikkein kattavin kestävän kehityksen kuntaverkosto. Verkostossa parhaat kestävyyden käytänteet jaetaan muillekin”, muistuttaa tekninen johtaja Antti Heinilä Forssasta.

Verkoston jäseneksi voi nykyisin päästä jatkuvasti avoinna olevan haun kautta, kunhan jäsenkunnille asetetut kriteerit täyttyvät.

”Vertaistuki ja myös vertaispaine vauhdittavat tekemistä”, lisää ilmastokoordinaattori Petri Kero Lappeenrannasta.

Verkoston kunnat tavoittelevat päästöttömyyttä, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä. Verkostossa tehtävä työ ja kuntien vertaistuki on vallitsevan geopoliittisen tilanteen ja energianiukkuuden vuoksi ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen.

Yhteinen tiedolla johtamisen hanke käynnistymässä

Verkostopäivillä työstettiin myös aineistoja pian käynnistyvää Resurssiviisaiden kuntien tiedolla johtaminen (Reijo) -hanketta varten. Tavoitteena on päästä käsiksi Resurssiviisaiden kuntien talous- ja ilmastojohtaminen (Reetta) -hankkeessa tunnistettuihin pullonkauloihin, jotta ilmasto- ja resurssiviisaustavoitteiden käytännön toimeenpano saadaan osaksi kunnan talousjohtamista ja normaalia toimintaa.

”Kunnissa tuotetaan jo nyt valtava määrä tietoa. Tulevaisuudessa tarpeet kestävän kehityksen tiedon tuottamiseksi kasvavat entisestään. Yhteishankkeella on tarkoitus pureutua uusiin tapoihin kerätä ja hyödyntää entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin erilaista resurssiviisaustietoa”, sanoo asiantuntija Anna Sahiluoma Motivasta.

Fisu-verkoston jäsenkuntien näkövinkkelistä verkoston parasta antia ovat olleet juuri yhdessä toteutetut hankkeet sekä vertaistuki.

Lisätietoja jäsenyydestä kiinnostuneille kunnille:

Fisu-palvelukeskus (Motiva ja Syke):

Motiva, johtava asiantuntija Okariina Rauta, okariina.rauta@motiva.fi; puh. 041 524 7621

Suomen ympäristökeskus, tutkija Hanna Savolahti, hanna.savolahti@syke.fi, puh. 029 525 1592

Teksti:

Motiva Oy
viestintäpäällikkö Sirpa Mustonen


  • Tulosta sivu