Kuntien kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalulla voi nyt arvioida myös ilmastotoimien talous- ja terveysvaikutuksia

Uutinen 16.2.2023 klo 8.17

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kehittämällä kuntien ilmastotoimien vaikutusarviointityökalulla voi nyt arvioida paitsi suunniteltujen ilmastotoimien päästövaikutuksia, myös toimenpiteiden talous- ja terveysvaikutuksia. Kunnat ja maakunnat voivat hyödyntää työkalua ilmasto-ohjelmien toimenpiteiden etukäteisarvioinnissa.

”Ilmastotyö nähdään usein kuluerinä etenkin, jos päästöjä halutaan vähentää etuajassa muuhun yhteiskuntaan nähden. Todellisuudessa toimenpiteillä on myös positiivisia talousvaikutuksia. Työkalu auttaa käyttäjää arvioimaan toimenpiteiden vaikutuksia pienhiukkasten aiheuttamiin terveyshaittakustannuksiin sekä aluetalouteen investointien ja työllisyyden osalta,” ryhmäpäällikkö Niko Karvosenoja Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Erityisesti suurten kaupunkien väestöpaine edellyttää kaupunkirakenteen jatkuvaa uudistamista. Rakennusten energiankulutus -osio sisältää olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuus- ja lämmitystaparemontit sekä uudisrakennusten energiatehokkuus- ja lämmitystavat, joiden kustannustasot on määritelty eri rakennustyypeille.

Näille toimenpiteille on mallinnettu aluetaloudelliset vaikutukset, joita voidaan tarkastella työkalussa toimenpiteen aiheuttamien investointikustannusten sekä työllisyysvaikutusten kautta.

Jokaisella kunnalla on työkalussa rakennettuna päästökehitystä kuvaava perusskenaario, jossa huomioidaan kansallisen ilmastopolitiikan toteuttamisen tueksi laaditut suunnitelmat, ja niissä toteutettavat toimenpiteet. Työkalulla käyttäjä voi luoda perusskenaarion ohelle omia kuntakohtaisia skenaarioita ja arvioida haluttujen lisätoimenpiteiden vaikutuksia päästöihin, terveyshaittakustannuksiin ja aluetalouteen.

Pienhiukkasten päästöt haasteena erityisesti kaupungeissa

Laajennetussa työkalussa terveyshaittakustannuksia voidaan tarkastella liikenteen ja lisälämmitystarkoituksessa puun pienpolton osalta. Käyttäjälle esitetään toimenpiteistä aiheutuvat PM2,5 päästötonnit sekä terveyteen kohdistuvat haittakustannukset euromääräisenä arviona. Terveyshaittakustannusten laskenta pohjautuu Syken, Ilmatieteenlaitoksen ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen aiempaan tutkimukseen ilmansaasteiden haittakustannusmallista (IHKU-hanke).

Terveyshaittakustannukset määritetään kuntakohtaisten päästöjen ja mallinnettujen väestöaltistuksien kautta. Liikenteen osalta päästöt sisältävät sekä pakokaasut että katupölyn eri ajoneuvoluokille. Työkalun avulla voidaan esimerkiksi havainnollistaa, kuinka saavutettavuutta parantavat toimet laskevat henkilöautojen ja sitä kautta pienhiukkasten aiheuttamien terveyshaittakustannusten määrää kunnan alueella.

Puun pienpolton osalta tarkastellaan pienhiukkaspäästöjä, jotka aiheutuvat puun käytöstä lisälämmityksenä, ja se on samalla muuta lämmitystarvetta vähentävä tekijä. Puun pienpolton vaikutukset ilmanlaatuun ovat tyypillisesti merkittäviä tiiviissä pientalovaltaisissa taajamissa. Puun pienpolton kasvihuonekaasupäästöjä ei huomioida ALas -laskennassa, jossa puu biopolttoaineena on nollapäästöistä.

Suomen ympäristökeskus on kehittänyt skenaariotyökalua Kuntien ilmastotoimien vaikutusarviointi (KILTOVA) -hankkeessa. Työkalu tukee kuntien ja maakuntien ilmastotyötä ja kestävyysmurrosta. Työn on rahoittanut KILTOVA esiselvityksen osalta ympäristöministeriö, HSY, Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa sekä jatkohankkeen ympäristöministeriö.

Skenaariotyökalu

Julkistustilaisuuden esitykset

Laskurit

Lisätietoa

ryhmäpäällikkö Niko Karvosenoja: niko.karvosenoja@syke.fi


  • Tulosta sivu